Rakkauden kotitila on sydämessämme

2019-10-03T11:44:02+02:00

Vladimir Megre kirjoitti Anastasia-kirjoissaan rakkauden kotitilasta. Rakkauden kotitila on paikka, joka on rakkaudella suunniteltu ja tehty. Tilalla kunnioitetaan niin ihmisiä, eläimiä kuin luontoakin. Tilalla kasvatetaan omia hedelmäpuita, marjoja, vihanneksia, parantavia yrttejä ja monenlaisia kukkivia kasveja. Pihapiirin pienimmätkin otukset saavat niille kuuluvan arvon. Elämän pyhyyttä arvostetaan ja vaalitaan. Kaiken takana on Luojan hieno suunnitelma, jossa jokaisella on paikkansa ja mikään ei ole sattumaa.

Rakkauden kotitila jäi kirjoista hyvin vahvasti mieleeni. Ymmärsin, että se piti luoda ensin sydämeen, jotta sillä olisi mahdollisimman vankka perustus. Ymmärsin myös, että kaikki ympärilläni on vain heijastusta itsestäni. Niinpä se, mitä rupesin luomaan, näyttäytyi minulle hyvin kauniina ja ihanana.

Vaalin unelmaa kuin pientä lasta

Aloin tietoisesti suunnittelemaan rakkauden kotitilaa sydämeeni. Näin siellä kanoja, joita hoitelin. Kissoja, jotka kehräsivät ja rakastivat minua pyyteettömästi. Hyväksyivät minut juuri sellaisena kuin olen. Näin puistomaisen pihan, jossa oli jykeviä vanhoja jalopuita. Näin itseni niityllä keräämässä kedon kukkasia ja aurinko lämmitti ihanasti kasvojani. Paljaat varpaat nauttivat pehmeästä sammaleisesta niitystä. Juhannusruusut ja syreenit tuoksuivat huumaavasti.

Näin kauniin keltaisen talovanhuksen, jonka eteisessä odotti kopallinen villasukkia jalkaan laitettavaksi. Kääriydyin vilttiin ja lisäsin puita pönttöuuniin. Puiden rätinä uunissa oli musiikkiani. Olo oli hyvin tyyni ja rauhallinen. Sain olla oma itseni. Sain tehdä asioita, mitkä laittoivat sydämeni laulamaan kaunista omaa lauluani. Tunsin itseni vapaaksi ja onnelliseksi noista pienistä hetkistä. Nämä unelmani tallensin sydämeeni odottamaan oikeaa aikaa.

Olin luonut rakkauden kotitilan perustukset sydämeeni. Vaalin tuota unelmaa kuin pientä lasta. Unelma eli omaa elämäänsä sisälläni. Se jalostui ja rupesi rönsyämään. Energia odotti hetkeä, aikaa, jolloin se oli valmis ottamaan kiinteän muodon ja syntymään. Tämä tapahtuikin kesällä 2017. Muutin lasteni kanssa takaisin kotiseudulleni. Seudulle, jossa rakas edesmennyt mummoni asui. Lapsuuden kesät palautuivat mieleeni. Samoin hyvin lumiset talvet ja paukkuvat pakkaset. Koko lapsuuteni rupesi elämään taas minussa. Elämä alkoi saada uuden, suuremman merkityksen.

Ulkomaailma oli peilini

Vanhan talon korkeat energiat hellivät minua. Käsiteltäväksi nousi asioita, joita en voinut ymmärtää lapsuudessani. Nuoruuden parisuhteet tulivat myös uudelleen tarkasteluun. Samoin suhteeni vanhempiini. Oman varjoni kohtaaminen oli alkanut. Olin pitkän avioliiton aikana käsitellyt asioita, mutta nyt tein sitä entistä tietoisemmin. Pelkoja alkoi purkaantua nopealla tahdilla. Keho kipuili yhä enemmän. Kun vanhaa poistui, sain uutta korkeammin värähtelevää energiaa tilalle. Tunnekehoni rupesi eheytymään. Vanhat  mentaaliset rakenteet hajoamaan. Fyysinen kehoni joutui koville, kun vanhat uskomukset ja rakenteet vielä tuntuivat kehossa oireina ennenkuin poistuivat kokonaan. Välillä helpotti ja sitten taas käsittelin ja purin.

Ulkomaailma oli peilini ja oivaltaminen alkoi sujua entistä nopeammin. Takaisin paluuta ei ollut. Oli vain ymmärrys siitä, että jonakin päivänä pohja häämöttää. Se oli toisaalta lohduttavaa, vaikka kärsivällisyyttä kyllä koeteltiin. Onneksi sain käydä sisäistä prosessiani yhdessä rakkaan ystäväni kanssa. Olimme tukena toisillemme. Itkimme ja nauroimme ja ihmettelimme yhdessä. Pidimme toisillemme tilaa vaikeina hetkinä. Ymmärsimme, että kun valo meissä kasvoi, olimme valmiita sukeltamaan vieläkin syvemmälle pimeyteen. Ja me sukelsimme. Kun toinen vajosi, oli toinen antamassa kätensä ja vetämässä ylös. Tuntui, että tuo oma varjomme oli kuin pohjaton suonsilmä, joka imi kaiken. Kuitenkin aina pimeän jakson jälkeen, valo paistoi entistä kirkkaampana. Luottamus, että kaikki on hyvin juuri nyt, vahvistui. Usko, että kaikki tarpeemme täytetään ihmeellisellä tavalla, tuntui päivä päivältä entistä todemmalta.

Sydämeni kipunoi, mutta on taas elossa

Nyt Rakkauden kotitilalla on rakkaus kaivanut kolon sydämeeni. Ei rakkaus ulkopuoliseen, vaan rakkaus itseeni. Olen oppinut rakastamaan ja kunnioittamaan itseäni. Sydämeni, tuo ennen niin tunnoton elin, kipunoi, mutta on taas elossa. Se tuntuu ihmeelliseltä. Kaiken sen jälkeen, kun on purkanut nuo lukemattomat lukot ja teräspanssarit, jotka suojasivat haavoittunutta sydäntäni. Nyt kuitenkin sydän väreilee ja ilmoittaa elossa olostaan hyvin monella tavalla. Kivun lisäksi se tuntee suurta iloa ja riemua ja myös hyvin syvää liikutusta. Kiitollisuus kaikesta itkettää vähän väliä. Ymmärrys, että mikään ei ole itsestään selvää, saa mielen hyvin nöyräksi. Ymmärrys myös omasta suuruudesta vetää hyvin sanattomaksi. On aivan huikea kokemus olla täysin omassa voimassaan ja vieläpä maadoittuneena. Sen olemassaolosta ei ennen edes tiennyt. Nyt sen voi tuntea kehon joka solussa kuin olisi täyttynyt ihmeellisellä varmuudella ja voimalla.

Rakkaus on opettanut minua ymmärtämään yhteyksiä. Ensinnäkin yhteys itseeni, sydämeeni. Sisälläni on avautunut yhteys sisäisen miehen ja naisen välille tunnekehon eheytymisen myötä. Nyt sisäisen lapseni ei tarvitse enää pelätä ja hän voi keskittyä luomiseen ja leikkimiseen, kun hänellä on turvallinen olo. Sydämen kautta on avautunut yhteys myös korkeampaan itseeni ja sitä kautta yhteys alkulähteeseen, Jumalaan. Jumaluuden vastapainoksi tarvitsemme myös maadoittavan yhteyden Äiti maahan. Luontoyhteyden merkitystä ei voi korostaa liikaa, koska se on meidän elinehtomme täällä maapallolla. Ilman luontoa, aurinkoa ja vettä, ei olisi elämää.

Ihmisyyteen kuuluvat sekä valo että varjo

Tasapaino sisällämme voi syntyä jumaluuden ja ihmisyyden hyväksymisestä itsessämme. Ymmärrys, että ihmisyyteen kuuluvat sekä valo että varjo, antaa elämälle uudet speksit. Meidän ei tarvitse enää kieltää tai paeta varjoamme, vaan hyväksyä se osana tätä ihmiskokemustamme. Jumaluuteen kuuluu, että Jumala meissä haluaa kokea elämän kaikkia puolia ja näin kehittyä ja laajentua loputtomasti. Voimme siis unohtaa itsemme tuomitsemisen ja antaa itsellemme anteeksi. Kun näin teemme, olemme antaneet anteeksi myös muille, koska olemme myös nuo kaikki muut.

Olemme aloittamassa uutta, ihmeellistä aikakautta, jossa rakkauden kotitila sydämessämme on kaiken perustana. Siellä vallitsee tasapaino, rauha ja rakkaus. Kaikki luominen tapahtuu uudessa maailmassa rakkaudesta. Pelko ja erillisyys kuuluvat vanhaan, josta nekin vähitellen katoavat, kun vuorotellen astumme sisäisen muutoksen tielle. Muutos tapahtuu ensin jokaisessa sisällä, mutta mitä enemmän ihmiset avautuvat itsensä rakastamiselle ja haluavat luoda rakkauden kotitilan sydämessään, sitä nopeammin muutos tapahtuu myös ympärillämme. Olemme alituisessa muutoksessa, mutta toisin kuin vanhassa maailmassa uskotaan, olemme menossa kohti parempia aikoja elämässä maapallolla. Kohti rakkauden kotitilojen aikaa, missä pieni on suurta ja ihmeellistä. Vähän on enemmän kuin paljon ja kielemme on sanatonta, rakkauden energiakieltä, jossa väärinkäsitykset ovat enää vain muistoja ajoista kauan kauan sitten.


Kiitos kun luet (ja tuet) Valomediaa!
Löysitkö tekstistä kielioppi- tai asiavirheitä?
Onko sinulla aiheesta enemmän tietoa?
Haluaisitko ehdottaa artikkelin aihetta?
Otamme myös kaikenlaista palautetta ja ehdotuksia avosylin vastaan!

Kirjoita meille: toimitus@valomedia.fi