Vaatiiko unelmien todeksi eläminen rohkeutta?

By |2019-08-19T16:43:46+03:0021.6.2019|Hyvinvointi|0 Comments

Pian on kulunut puoli vuotta siitä, kun astuimme kissojeni ja ystäväni Christinan kanssa lentokoneeseen joulupäivän iltana ja suuntasimme matkalaukkuinemme kohti Firenzeä. Se oli ensimmäinen kerta elämässäni, kun ostin vain menolipun, ja paluupäivä on tuntematon. Sitä edelsi kuitenkin pitkä sarja tapahtumia, joiden oli tarkoitus tuoda minut juuri tähän pisteeseen.

Se päivä oli suuri taitekohta elämässäni, ja siitä on alkanut aivan uusi ajanjakso elämässäni. Aivan uusi energia. En ole koskaan ollut näin onnellinen.

Sitä kaiken muuttanutta päivää edelsi kuitenkin valtava määrä työtä ja pitkä aika unelmointia. Jo kahdenkymmenen vuoden ajan olin unelmoinut siitä, että muuttaisin Italiaan. Kun opiskelin muotia, haaveilin vaihto-oppilasvuodesta Italiassa. Kun opiskelin taidehistoriaa, haaveilin siitä samasta uudelleen. Enkä silti kummallakaan kertaa toteuttanut haavettani.

Silti se sama unelma on elänyt sydämessäni vahvana, eikä ole antanut minulle rauhaa. Olen yrittänyt hiljentää sitä eri tavoin, selittämällä sille miksi en voi uudelleen ja uudelleen. Olen keksinyt uusia selityksiä matkan varrella sille, miksi en voi. Tiedäthän, elämäntilanteet muuttuu, kun yksi selitys ei enää päde, täytyy keksiä uusi tilalle.

Sitten tekosyyt loppuivat, ja minun piti katsoa silmiin sitä oikeaa syytä, joka koko ajan oli ollut pohjalla: pelko.

Tässä vaiheessa, jossain kohtaa viime vuotta, olin käynyt elämässäni melkoisen hullunmyllyn. Minulta oli otettu pois kaikki, jota olin rakentanut, jotta voisin rakentaa kaiken uudelleen, vielä enemmän itseni näköiseksi kokonaisuudeksi. Ja kaiken sen tehtyäni tajusin, että ainoa asia, jota kadun, on se, etten koskaan toteuttanut unelmaani muuttaa Italiaan.

Kun sen tajusin, tajusin myös, etten enää keksinyt mitään tekosyitä, miksi en toteuttaisi tätä unelmaani. Sillä se, mitä olin hullunmyllystäni oppinut, oli se, että minä pystyn mihin vaan ja minä selviän mistä vaan. Tajusin, että aikaisemmat selitykseni miksi en voi lähteä, johtuivat pelosta. En ollut uskonut itseeni, en ollut uskonut unelmiini, olin kuunnellut ulkopuolelta neuvoja siitä, miten minun pitäisi elää. Sen sijaan, että olisin ottanut vastuun omista unelmistani ja elänyt niitä todeksi. Tekikö se minut onnelliseksi? No ei tehnyt, vaan elämä alkoi järjestää asioita elämässäni niin, että vihdoin osaisin ottaa sen oikean suunnan. Sydämeni kompassineulan viitoittaman tien, joka nyt vei minut Italiaan.

Pelko on jännä asia. Se osaa pukeutua moniin vaatteisiin ja naamioitua järjen ääneksi.

Se ilmenee kaikenlaisina selittelyinä: ”En voi, koska..(lisää tähän pelkosi keksimä syy)”.

Omalla kohdallani olen joutunut monta kertaa pelkoni kanssa kasvokkain, niin tiukoissa tilanteissa olen ollut. Pelossa on myös kaksi hauskaa puolta: pelkäätkö sitä pahaa, mitä voi tapahtua, vai sitä hyvää, mitä voi tapahtua? Itse olen pelännyt kaikista eniten hypätä pois omalta turvallisuusalueeltani ja sallia hyvän tulla minun luokseni. Sen hyvän, jota samalla haluan ja samalla silti pelkään. Vain, koska se ei ole sitä tuttua, mihin olen tottunut.

Kävin tätä painia pelon kanssa monta vuotta, ja sen keskeltä löysin paljon uutta itsestäni. En löytänyt täydellistä ja virheetöntä ihmistä, mutta löysin selviytyjän. Löysin ihmisen, joka haluaa hyvää, uskoo hyvään ihmisissä ja haluaa luoda hyvää muiden elämään viimeiseen asti. Ja samalla olen opetellut ottamaan hyvää vastaan myös itse. Tämä on minulle hieman vielä kesken, mutta kovasti työn alla. Ja olen onneksi saanut siihen hyviä opettajia.

Pelot kannattaa kuitenkin kohdata silmästä silmään, sillä silloin niiden ”järjen” äänen kanssa voi alkaa keskustelun sydämen tasolla. Kun kohtasin omat pelkoni, sen ääni alkoi hiljetä, ja totesi, ettei elämässäni ole enää mitään sellaista, miksi en voisi toteuttaa unelmaani. Oliko järkevää pakata kasaan ystävieni kanssa suurella työllä rakentamani kauppa ja oma kaunis koti ja ottaa valtava hyppy tuntemattomaan? Pelko hyppi todellakin silmilleni ihan kunnolla vielä siinä vaiheessa, kun pakkasin tavaroitani ja mietin useamman kerran, onko tässä mitään järkeä.

Ehdottomasti oli.

Koska en ole koskaan ollut näin onnellinen. Onko elämäni täydellistä ja kaikki helppoa? Ei todellakaan ole. Minulla on valtava määrä työtä tehtävänäni, jotta voin jälleen kerran rakentaa elämäni uudestaan, uuteen paikkaan, uusiin olosuhteisiin. Olen jättänyt kaiken turvallisen taakseni Suomeen, ja tullut tänne lähes tyhjän päälle. Opettelen kieltä, opettelen kulttuuria, opettelen introverttinä tuntemaan uusia ihmisiä. Mutta juuri tätä olen halunnut, ja olen päätöksestäni kiitollinen joka päivä. Joka ikinen päivä. Ja tältä pelkoni yritti suojata minua!

Silloin kun asiat ovat oikein, ne vaan tapahtuvat.

Kun julistin maailmankaikkeudelle, että haluan muuttaa Italiaan, ja sanoin sen ääneen, asiat alkoivat vyöryä eteenpäin. Naps, sain asunnon. Naps, sain pari vakioasiakasta ja turvatun toimeentulon. Mitään ei tarvinnut pakottaa, kaikki tuotiin suorastaan tarjottimella eteeni. silloin tiesin, että tämä on oikein. Tämän kuuluu tapahtua. Minulla oli Universumin täysi tuki.

Olen kiitollinen kaikista vastoinkäymisistäni, sillä ne ovat pakottaneet minut kasvotusten pelkojeni kanssa ja opettaneet kasvamaan. Ne ovat auttaneet minua löytämään voiman itsestäni ja opettaneet luottamaan sydämeni ääneen. Ilman niitä en olisi tässä nyt. Olisin vieläkin jossain muualla unelmoimassa tästä kaikesta. Olen oppinut luottamaan itseeni ja maailmaan. Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan, sen olen jo nyt saanut Italiassa huomata. Olen täällä juuri nyt, koska tämä on oikea aika minulle olla täällä.

Myös oman yritykseni perustaminen oli pitkäaikainen unelmani, jonka toteutin. Siitä lähtien, kun olen perustanut yritykseni, olen saanut kuulla kommentteja, miten rohkea olen, kun teen sitä mitä oikeasti haluan. Se aina jotenkin särähtää korvaani, sillä olen itse asiassa hyvin turvallisuushakuinen luonteeltani. Yrittäjyyden myötä olen kuitenkin joutunut oppimaan ottamaan riskejä, sietämään päivittäistä turvattomuuden tunnetta ja ottamaan vastuun myös niistä vääristä päätöksistä. Ja olen oppinut sen, että selviän mistä vaan.

Jo pidemmän aikaan olen miettinyt näitä kommentteja rohkeudestani.

Miksi se on rohkeutta, että toteuttaa sydämensä haluja? Miksi se ei ole se normaali tapa elää?

En enää osaa elää elämää, jossa käydään töissä vaan rahan takia, jotta voisi elää elämää työn ulkopuolella. Minulle työ on sitä elämää, josta nautin. En osaa elää elämää, johon kuuluu vakituinen työ ja perheen perustaminen, vain koska niin kuuluu tehdä. Se ei ole minulle. Se on se elämä, josta lensin vauhdilla ulos. Ja nyt ymmärrän, miksi.

Miksi elämässämme on standardi elää peloista käsin eikä sydämestä käsin? Meillä on unelmia, mutta ne hukkuvat juuri sen ”järjen”, eli pelon äänen alle. Emme uskalla ottaa riskejä, koska emme tiedä mitä hyvää voikaan tapahtua, jos onnistumme. Eikö olekin pelottavaa?

Elämällä on tapana viedä meidät oikeaan suuntaan. vaikka pakolla, jos emme itse uskalla ottaa vaadittavia askeleita oikeaan suuntaan. Täydellinen elämänmuutos tuli minulle nyt toista kertaa elämässäni, kun muutin Firenzeen, paikkaan, mistä en tuntenut tänne muuttaessani lähestulkoon ketään. Sama tilanne oli, kun muutin edelliseen kotiini, Strömforsin ruukkiin. Mutta erona on, se, että silloin muutin Universumin ”pakottamana” (tiedän, se on tarkoitettu juuri niin), nyt tein tämän päätöksen itse. Koska halusin. Siinä on suuri ero, ja voin kertoa, että jälkimmäinen on huomattavasti helpompi tapa.

En silti koe valintojani rohkeaksi, sillä koen, että ne oli jotain, joka minun oli pakko tehdä voidakseni saada rauhan itseni kanssa. Kun minulta kysytään miten uskallan tehdä tämän, vastaan, että en uskalla olla tekemättä tätä enää. Ajattelen, että on rohkeampaa olla toteuttamatta unelmiaan. Silloin ottaa sen riskin, että katuu elämättä jäänyttä elämää. Niin rohkea minä en ole.


Kiitos kun luet (ja tuet) Valomediaa!
Löysitkö tekstistä kielioppi- tai asiavirheitä?
Onko sinulla aiheesta enemmän tietoa?
Haluaisitko ehdottaa artikkelin aihetta?
Otamme myös kaikenlaista palautetta ja ehdotuksia avosylin vastaan!

Kirjoita meille: toimitus@valomedia.fi