Voiko kännykkäsäteily olla haitallista?

2019-10-02T17:28:59+02:00

…Sekä kolme vinkkiä sähkösaasteen vähentämiseen

Matkapuhelimet, wifi-verkot ja kaikenlainen sähkösaaste on elämässämme päivittäistä, mutta saattaako se liiallisessa määrin olla meille haitallista? On näyttöä, että tukiasemien säteily on aiheuttanut mehiläispopulaatioiden kuolemia ja parhaillaan sisäänajettavaa 5G-verkkoa on ollut kehittelemässä sotateollisuus. Sähköyliherkkyys kasvaa maailmanlaajuisesti ja monet uudenlaiset vaivat ja sairaudet ovat varsinkin länsimaissa huimassa kasvussa.

Jos näkisimme kaikki ympärillämme ilmassa leijailevat täynnä erinäistä sähköistä liikennettä olevat taajuudet, saattaisimme arvioida tätä tilannetta uudenlaisessa valossa. Nyt myös useat julkisuudessa esiintyvät ihmiset maailmalla ovat nostaneet tietoisuutta aiheen ympäriltä.

Lämpökameralla otettu kuva (alla) henkilöstä ennen ja jälkeen viidentoista minuutin puhelun laittoi minut ajattelemaan asiaa hieman toiselta kantilta. Olin kuullut myös huhuja siitä, että sekä matkapuhelinvalmistajat että langattomien verkkopalvelujen isot yhtiöt olisivat jo pitkään ostaneet itselleen useita tutkimuksia, jotka saattaisivat viitata näillä olevan jotain yhteyttä hyvinvoinnin vähentymiseen kansan keskuudessa.

Niin tai näin, on selvää että vaikka emme fyysisesti näe sähköä, wifi-aaltoja tai muitakaan signaaleja, joilla esimerkiksi puhelimemme ja televisiomme saavat sisältönsä meidän iloksemme, se ei tarkoita sitä, etteivätkö näkymättömät signaalit vaikuttaisi kehoomme. Kehossamme tapahtuu jo itsestään erilaista informaation vaihtoa sähköisten impulssien avulla.

Rintataskussasi sydämen kohdalla tai yöpöydällä pääsi vieressä oleva matkapuhelin hakee jatkuvin väliajoin yhteyttä lähimpään linkkiasemaan. Näiden impulssien lisäksi useat puhelimet ovat jatkuvassa yhteydessä erilaisiin palvelimiin, applikaatioihin ja ohjelmiin, jotka lähettävät ja vastaanottavat tietoja puhelimesta jatkuvasti. Kaikki tämä tieto kulkee eli säteilee puhelimestasi, joka saattaa olla suurimman osan päivästä lähellä kehoasi.

                         Lämpökamerakuva ennen ja jälkeen viidentoista minuutin kännykkäpuhelua

Näyttöä on, puhetta voisi olla enemmän

Odottaville äideille ja pienille lapsille ei ole edes säädetty wifi- ja puhelinsäteilyn turvarajaa. Sen on todettu aiheuttavan lapsille muun muassa erilaisia sairauksia ja mutaatioita.

Monet julkisuuden alan henkilöt sekä tekniikan alan sijoittajat ovat alkaneet puhua asiasta ja samalla vähentäneet niin lastensa kuin omaakin aikaansa teknisten laitteiden parissa. Esimerkiksi Amerikassa suosittu tv-lääkäri tohtori Oz on puhunut ohjelmassaan säteilyn vaaroista jo vuodesta 2009. Nykyään hän puhuu paljon 5G-verkon vaaroista.

Myös esimerkiksi koomikko sekä televisiohahmo Bill Maher sekä näyttelijä Gwyneth Paltrow ovat nostaneet esille tätä hyvin ajankohtaista asiaa.

Vuonna 2010 yhdysvaltalainen televisioverkko NBC kirjoitti artikkelin, jonka mukaan joka kolmas on herkistynyt wifi- ja sähkösaasteelle, ja erityisherkkiä on noin kolme prosenttia. 

Erään tutkimuksen mukaan edellä mainittu säteily vaikuttaa negatiivisesti veriaivoesteeseen ja voi aiheuttaa siinä verenvuotoa. Näiden oireina voi esiintyä henkisiä ja fyysisiä ongelmia, kuten aknea, flunssan kaltaisia oireita ja jopa impotenssia. Toisen tutkimuksen mukaan säteily vahvistaa muiden ympäristömyrkkyjen vaikutuksia.

Yläkerran asukeilla yhteydet toimii

Linkkiasemien välittömässä läheisyydessä on havaittu sairaustapauksien määrän kasvua. Kaliforniassa palomiehet ovat ryhtyneet toimeen ja ajavat läpi aloitetta, jossa esitetään linkkiasemien rakennuttamista jatkossa valtion kiinteistöihin. Monet uskovat, että wifi-säteily toimii karsinogeenien tavoin.

Suomessakin pienempiä linkkiasemia on usein pystytetty julkisten rakennusten, kuten lastentarhojen katoille.

Kun myös Suomessa suuri osa väestöstä altistuu päivittäin sähkösaasteelle, olisi mielenkiintoista kuulla esimerkiksi Digitan kantaa asiasta.

Mitä sitten voimme tehdä?

Hätä ei tietenkään ole tämän näköinen, ja meillä on monia mahdollisuuksia vähentää digitaalisen säteilyn määrää elämässämme.

  1. Vähennä kosketusta älypuhelimesi kanssa

Kun et ole liikkeellä, pidä puhelinta muutaman metrin päässä itsestäsi.  Puhuessasi varsinkin pidempiä puheluita pyri käyttämään kuulokkeita, mieluiten johdollisia.

  1. Rauhoita yösi säteilyltä

Jätä puhelimesi yön ajaksi toiseen huoneeseen tai kytke se lentokonetilaan. Laita reititin pois päältä yön ajaksi tai jopa kytke se päälle ainoastaan käyttäessäsi sitä.

  1. Maadoitu

Pyri kävelemään paljain jaloin luonnossa, uimaan luonnon vesissä tai vaikkapa halaamaan puita. Kun olemme kosketuksessa luontoon, suojaa maan elektromagneettinen kenttä meitä. Samaan aikaan se vähentää muun muassa tulehdusten määrää kehossa. Maadoitus palauttaa kehoa myös stressistä.

Nykyään on saatavilla myös erilaisia maadoitettuja tuotteita, kuten hiiri- tai joogamattoa, lakanoita sekä tyynyliinoja. Kts. tästä mielenkiintoinen ja viihdyttävä dokumentti maadoituksesta!


Kiitos kun luet (ja tuet) Valomediaa!
Löysitkö tekstistä kielioppi- tai asiavirheitä?
Onko sinulla aiheesta enemmän tietoa?
Haluaisitko ehdottaa artikkelin aihetta?
Otamme myös kaikenlaista palautetta ja ehdotuksia avosylin vastaan!

Kirjoita meille: toimitus@valomedia.fi