Hämmästyttävä huhtikuinen päivitys

2021-04-17T19:36:20+03:0017.4.2021|

Kevät on täällä! Lumet ovat pitkälti sulaneet ainakin Etelä-Suomesta, ja lintujen laulu metsissä hivelee korvia. Valon määrä kasvaa maailmalla, kun planeettamme kohtaa yhä voimallisempia energioita. Schumannin resonanssissa on näkynyt lähes päivittäin valtaisia piikkejä, ja kupliva jännitys ja malttamattomat tunnelmat täyttävät ihmiskunnan kollektiivisen tietoisuuden. Monille meistä on tuotu eteen vanhoja jarruttavia uskomuksia ja ohjelmointeja tarkasteltavaksi, mitkä eivät enää palvele kehitystämme nousevissa energioissa. Maapallomme valmistautuu siirtymään uusille taajuuksille ja meidän olisi nyt hyvin tärkeää päivittää kehoamme, mieltämme ja uskomuksiamme kiihtyvällä vauhdilla, jotta myötätunto täyttäisi sydämemme ja olisimme valmiita siirtymään ihmiskunnan seuraavalle kehityksen tasolle.

Kollektiivisessa kentässä kuohuu

Vaikka verhojen takana tapahtuu tällä hetkellä valtavasti, ovat monet meistä jo pitkään kokeneet kärsimättömyyttä odottaessamme suurempien paljastusten näkevän päivänvalon. Kärsivällisyys on välillä varmasti ollut koetuksella – monilla eri elämämme osa-alueilla. On haastavaa nähdä niin monien kanssakulkijoiden yhä kulkevan kertakäyttöisten maskien kanssa, kun lukuisat tutkimukset ovat osoittaneet niiden monenlaiset terveyshaitat. Myös kokeellisten rokotteiden aiheuttamat tuhannet kuolemantapaukset ja sairastumiset ympäri maailmaa mietityttävät monia, varsinkin jos omat ystävät ja perheenjäsenet ovat lähteneet tähän historiallisen suureen ihmiskokeeseen mukaan. Rokotteista aiheutuneet haitat ovat todella moninaisia, ja ne ovat aiheuttaneet veritulppia, järisyttäviä tärinäkohtauksia ja pahoja ihoallergioita. Rokotteen ovat myös sterilisoineet lukuisia ihmisiä ja on vaikeaa olla ajattelematta tämän tarkoituksenmukaisuutta muistaen, että tahot rokotteiden taustalla ovat useassa eri yhteydessä kantaneet huolensa ihmiskunnan ylipopulaatiota kohtaan. Kokeellisten rokotteiden DNA- sekä RNA-ketjuihin tekemät muutokset saattavat olla peruuttamattomia, ja niiden vaikutuksia voimme vain arvailla piikin ottaneiden tulevaisuudessa.
Ihmetystä on herättänyt myös monien julkisuuden henkilöiden ottamat feikatut rokotukset, joissa piikki on puuttunut kokonaan sylinteristä, tai se on painautunut sylinterin sisään. Miksi päättäjätason henkilöt toimisivat näin?

On kuitenkin hyvä muistaa, että henkilöt, jotka ovat päättäneet ottaa tämän rokotteen, ovat tehneet sen vapaasta tahdostaan, ja kantavat vastuun päätöksistään henkilökohtaisesti. Tämä ei varmasti ole aina helppoa ja voimme vain pyrkiä lempeästi tuomaan rokotetta harkitseville niitä tuhansia informaation palasia, jotka ovat jo käytössämme huolimatta rankasta sensuurista aiheen tiimoilta. Toivon meidän kaikkien pyrkivän opettelemaan sen hyväksymistä, että jokainen meistä tekee omat valintansa kulkiessaan omaa polkuaan. Jokainen meistä tekee varmasti parhaansa.

Vetoomus poliisille

Nyt on hyvä virkavallan edustajien pysähtyä todella miettimään, minkälaisia käskyjä he toteuttavat ja kenen parhaaksi. Poliisin tehtävä on suojella kansalaisia ja edistää jokaisen ihmisen oikeuksia.
Se, että tottelee sokeasti käskyjä, ei riitä perusteluksi edes oikeudessa. Esimerkiksi viime mielenosoituksessa oli väkivaltaisesti kohdeltu sydänkylttien kanssa kulkeneita vanhempia naishenkilöitä, ihmisiä, jotka kantavat huolta maamme tilanteesta ja ihmisten vapaudesta. Tämä herättää monissa meistä suurta huolta. Rikoksen päätunnusmerkkinä on uhri ja häneen kohdistuneet haitta ja tässä voikin kysyä, kuka on ollut uhri ja minkälainen rikos on ollut? Kun nämä hallituksemme ja päättäjien tekemät rikolliset sopimukset globalistien kanssa tulevat lopulta päivänvaloon ja tekijät asetetaan vastuuseen, voi monella herätä katumusta viimeistään siinä vaiheessa siitä, etteivät he kuunnelleet sydämensä ääntä ja uskaltaneet seisoa hyvyyden ja ihmisyyden puolella. Eräskin poliisi oli kertonut ampuvansa mielenosoittajia silmää räpäyttämättä, mikäli saisi senkaltaisen käskyn ylemmältä taholta.

Kun maamme ja läheistensä tilasta huolestuneet kansalaiset osoittavat mieltään ihmisyyden puolesta, on huolestuttavaa kuulla virkavallan toimivan tällä tavalla. On myös lähes surkuhupaisaa seurata, kun poliisien erikoisryhmät ratsaavat rohkeita ja kunniallisia yrittäjiä, jotka eivät suostu alistumaan tämän keinotekoisen pandemian varjolla luotuihin määräyksiin. On hyvä muistaa, että vaikka uskoisimmekin, ettei täysin kadonnutta influenssaa olisi päivitetty ja uudelleennimetty palvelemaan globalistien agendaa tuhota yksityisyrittäjyyttä ja tuoda uutta orwellilaista maailmanjärjestystä, on sairaudesta selviytymisprosentti reilusti yli 99 prosenttia. Lukuisat rohkeat lääkärit ja sairaanhoitajat ovat saaneet potkut tullessaan julkisuuteen siitä, että mitään poikkeavaa ei ole käynnissä. Sairaalat ovat tyhjillään. Ambulanssit eivät suhaile edes takaisin sireenit huutaen, eikä hautauspalvelut ole ylikuormittuneita. Ihmisiä ei ole kuollut sen enempää, kuin ennen tätä pandemiaakaan. Herättää myös valtavaa ihmetystä, että miksi hallitus ei ole laittanut edes murto-osaa energiastaan, jolla se on promonnut maskien käyttöä, turvavälejä ja rokotuksia, edistämään kansalaisten hyvinvointia kasvattavaa tietoisuutta liikunnan ja immuunijärjestelmän vahvistamiseksi esimerkiksi C- ja D-vitamiinitasojen nostamisella ja niin edelleen? Sen sijaan ihmiset joutuvat tapaamaan toisiaan ja käymään liikuntasaleilla salaa. Ja kuinka yhä auki olevat suuret kauppakeskukset ja pikaruokalaketjut sitten poikkeavat yksityisomistuksessa olevista ravintoloista ja muista palveluista? Olisiko nyt tullut aika kansalaistottelemattomuudelle, kun säädökset ovat näin päivänselvästi harhaisia. Kun tarpeeksi moni meistä sanoo näille hullutuksille ei, alkaa elämään normaalia elämää, hallitus ei voi kuin taipua. Näitä inspiroivia esimerkkejä olemme saaneet todistaa jo tapahtuneen useassa maassa.

Varjohallitus paniikissa

Myös maailmalla kuullaan jatkuvasti uutisia globalistien epätoivoisista teoista pitää vallankahvasta kiinni. Nämä toimenpiteet niin kotimaassamme kuin maailmallakin toimivat nyt vahvasti itseään vastaan yhä useamman ja useamman havahtuessa näkemään nämä pitkään varjoissa toimineitten rikollisten juonittelut. Viime aikoina myös yhä kasvavat kuolemantapaukset poliitikkojen, yritysjohtajien ja vaikutusvaltaisten ihmisten piireissä ovat olleet huomion kohteena. Saattaisiko olla, että valkohattujen siivousoperaatiot ovatkin niin pitkällä, että suurin osa näistä globalistien pääpelureista olisikin jo kohdannut kohtalonsa? Yhdysvalloissa sekä Twitteriä että CNN:ää ollaan haastamassa oikeuteen ja Bideniä esittävän näyttelijän aiheuttamat katastrofit muun muassa Meksikon rajalta ovat nousseet jo syvienkin rivien päivätietoisuuteen. Samaista hahmoa ei ole vieläkään nähty Valkoisessa talossa, joka on ollut suljettuna jo tammikuusta lähtien. Tällä hetkellä Washingtonissa vesi lainehtii tuntemattomista syistä kaduilla ja epäilläänkin, että valkohattujen operaatioissa on lukuiset kaupungin alla kiemurtelevat rikolliseen toimintaan käytetyt tunnelit täytetty nyt läheisen joen virtauksilla.

Hillary Clintonin koodinimen omaava Evergreenin rahtialus ajettiin poikittain useaksi päiväksi tukkimaan Suezin kanavan, ja nyt se pötköttelee takavarikoituna kanavan keskipaikkeilla olevan järven rannassa. On arveltu, että laivan noin 20 000 konttia pitävät sisällään ihmiskaupassa salakuljetettuja henkilöitä, sekä erilaisia laittomia aseita. Myös Ukrainassa kiehuu. Venäjä on tuonut valtaisat määrät arsenaalia rajoille ja samaan aikaan Naton kouluttamat Ukrainan asevoimat pyrkivät provosoimaan sotaa alkavaksi tavalla tai toisella. On hyvä muistaa, että Bidenin sekä hänen poikansa tiedetään ottaneen laittomia lahjuksia miljoonien arvosta kyseiseltä maalta. Monet toivovat, että tämä sodan alkaminen olisi osa valkohattujen suunnitelmaa, jolloin kansainvälinen hätäkuulutusjärjestelmä voitaisiin aktivoida lainopillisesti. Tällöin kaikki mediat suljettaisiin ja jokaisesta planeetan vastaanottimesta alkaisi tulvia paljastuksia siitä, mitä maailmassamme on todellisuudessa tapahtunut. Tämä pitäisi sisällään myös televisioituja tunnustuksia rikoksista ihmiskuntaa vastaan monilta meidänkin tuntemiltamme vaikutusvaltaisilta ihmisiltä.

Valo tulee Pohjolasta

Suomi on vapaa maa. Metsämme, tilamme ja pohjavetemme sekä kauniit järvemme kuuluvat meille. Meillä on oikeus olla vapaita ja tehdä töitä, joista tykkäämme. Me haluamme juuremme ja todellisen historiamme takaisin. Me haluamme olla onnellisia ja myötätuntoisia. Me ansaitsemme iloa ja inspiroitumista. Me haluamme taidetta, musiikkia, urheilua ja tavata jälleen toisiamme suuremmissakin ryhmissä. Haluamme voida hyvin ja auttaa toisia. On aika yhdistää voimamme ja sanoa, että nyt saa riittää! Me olemme rohkeita. Me olemme yhdessä. Me olemme kansa. Meillä on valta. Nyt on aika astua omaan voimaansa ja alkaa elämään juuri sitä unelmiemme elämää, josta olemme aina haaveilleet. Näyttämään esimerkillämme muille, kuinka maailmasta tulee jälleen upea paikka elää ja asua. Luontoa ja elämää kunnioittaen. Avaa sydämesi ja astu voimallisena omalle polullesi, omaan totuuteesi. Nyt on aika. Me teemme tämän yhdessä! Heimo on puhunut.

Liity täältä Valomedian kasvavaan Telegram-ryhmään, josta saat päivittäisiä myönteisiä uutisia maailmalta sekä hymykuoppiasi aktivoivia meemejä!

Mikäli haluat tukea Valomedian päivittäistä tutkimus- ja sisällöntuotantoa, voit ostaa Valomedialle tukipopkornit täältä!

Kiitos kun olet!

on Valomedian perustaja, puhuja, tuottaja ja ohjaaja. Tuomas rakastaa luontoa, avaruutta, seikkailuja ja saunomista.

Kiitos kun luet (ja tuet) Valomediaa!
Löysitkö tekstistä kielioppi- tai asiavirheitä?
Onko sinulla aiheesta enemmän tietoa?
Haluaisitko ehdottaa artikkelin aihetta?
Otamme myös kaikenlaista palautetta ja ehdotuksia avosylin vastaan!

Kirjoita meille: toimitus@valomedia.fi